Keväinen tervehdys Renovomet Oy:stä!

Talvikausi 2018 -2019 alkaa olla pulkassa päivien pidetessä ja lumipeitteen ohetessa. Pulkan luisto loppuukin toivottavasti pian kokonaan, kun lumet sulaa täällä Itä-Suomessakin. Näin ainakin aurinkoisina päivinä, joita onkin riittänyt viime viikkoina ihan mukavasti.

Talvi oli tänä vuonna todella runsasluminen ja lunta riitti koko Suomen alueelle eteläistä ja läntistä Suomea myöten. Tämä näkyi myös vilkkaana kaupankäyntinä talvituotteidemme osalta. Erityisesti reittilanojamme kohtaan kiinnostus oli korkealla tasolla koko talven. Tässä vaiheessa haluankin kiittää kaikkia asiakkaitamme ja jälleenmyyjiämme, niin uusia kuin vanhojakin, menneen talvikauden yhteistyöstä.

Nyt ensin kevään, ja sitten lopulta kesänkin, saapuessa katseemme on jo käännetty kesätuotteisiin ja niiden valmistukseen. Tielanoja mönkijän tukkikärryyn esimerkiksi löytyy suoraan varastosta, kuten myös juontokärryjäkin vielä muutama kappale. Kannattaa kysyä tarjousta varastotuotteistamme!

Ehkäpä uusimman ja samalla erittäin mielenkiintoisen Renovomet Oy:n tuoteperheen muodostavat HT-tuote® -keskipakoislevittimet, jotka on tarkoitettu esimerkiksi metsien lannoitukseen mönkijällä tai tavallisella maataloustraktorilla. Viimeisin askeleemme keskipakoislevittimen tuotekehityksessä on Heikki Tuonosen kehittämä ns. hybridilevitin, jolla voidaan levittää maastoon käytännössä kaikkia saatavilla olevia lannoitetyyppejä rakeistetusta lannoitteesta aina voimalaitostuhkaan (ns. lentotuhka) saakka.

Ensimmäiset hybridimallit ovat jo toimitettu asiakkaillemme ja palaute on ollut todella positiivista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö parannettavaa olisi, vaan sitä, että ratkaisujen suunnittelun lähtökohdat ovat olleet onnistuneita ja valitut ratkaisut toimivia. Näin ollen tuotteiden jatkuvalle edelleen kehittämiselle ja ominaisuuksien entisestään parantamiselle on hyvät edellytykset myös jatkossa.

Niinpä suosittelen lämpimästä metsänomistajia tai muita lannoitusratkaisujen kanssa tekemisissä olevia tahoja ottamaan rohkeasti yhteyttä ja keskustelemaan eri ratkaisuistamme keskipakoislevittimiimme liittyen. Etsitään yhdessä paras ratkaisu juuri Teidän tarpeisiinne!

Hyvää kevään ja kesän odotusta kaikille!

Jari Sorsa, toimitusjohtaja, Renovomet Oy

Uutinen lisätty: 3.4.2019